Oma tahto ja into, toisten kannustus, asiantunteva opetus ja sopivat välineet: siinä avaimet jokaisen laskijan harrastuksiin. Tiesitkö, että laskettelua ja lumilautailua voi harrastaa, vaikka sinulla tai perheenjäsenelläsi olisi jokin vamma tai sairaus? Lumilajit rinteillä sopivat koko perheelle.

Pysty- ja kelkkalasketteluun sekä lumilautailuun on kehitetty paljon erilaisia apuvälineitä. Apuvälineet eivät ole itsetarkoitus, mutta niiden avulla ensimmäisistä kerroista voidaan saada turvallisia ja onnistuneita. Eri laskijat tarvitsevat apua ja tukea eri tavalla. Osa erityistä tukea tarvitsevista laskijoista tarvitsee yksinkertaisia välineitä päästäkseen alkuun.

Jotkut tarvitsevat apuvälineitä aina, osalle riittävät opettajan neuvot ja ohjeet. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävät henkilöt tarvitsevat laskemiseen laskettelukelkkaa. Laskettelijat, joilla on tasapainovaikeuksista tai heikko lihasvoima, voivat hyötyä pystylaskettelun tuesta tai kärkipidikkeistä.

Levin hiihtokoululla on tarjota aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisille hiihdonopetusta erilaisten apuvälineiden avulla. Soveltavan alppihiihdon opetus on aina yksityisopetusta, joka toteutetaan oppilaan yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Laskija pääsee ohjaamaan kelkkaa omien taitojensa mukaan ja hiihdonopettaja avustaa tilanteeseen sopivalla tavalla.

Kelkkatunnille voi osallistua laskutaitoinen perheenjäsen, henkilökohtainen avustaja tai kaveri oppien perusteita toimia kelkkalaskemisen avustajana.

Levin hiihtokoululla on käytössä soveltavan alppihiihdon opetukseen useita erilaisia välineitä.

Monoski kelkka (koko 42)

  • sopii itsenäiseen lasketteluun laskijoille, joilla on hyvä käsien ja ylävartalon hallinta
  • yksi tavallinen laskettelusuksi ja käsille omat lyhyet tukisukset
  • pehmustettu lasikuituinen kuppi-istuin, jonka tulisi olla tiukka
  • vartalo- ja reisivyöt sekä lisävarusteena valjaat ylävartalolle
  • rungossa säädettävä jalkatuki ja nilkkavyö sekä iskunvaimennus

Duelski korkealla istuimella

  • sopii istumisessaan paljon tukea tarvitsevalle nuorelle tai aikuiselle avustajan kanssa
  • kaksisuksinen monoski, jolla hiihdetään kuten monoskillä
  • avustaja osallistuu ohjaukseen kelkan avustuskahvasta
  • lasikuituinen kuppi-istuin, jossa säädettävä korkea selkänoja
  • 4-pistevyö sekä reisivyö
  • säädettävä jalkatuki ja nilkkavyö sekä vetolaite hissiin
  • iskunvaimennuksen ansioista kelkassa on miellyttävä laskea

Aikuisten ja junioreiden biski-kelkat

  • helppo ja turvallinen tapa aloittaa
  • matala ja tukeva kaksisuksinen kelkka, jossa on kaarevat erikoissukset
  • avustetaan turvakaaresta tai jarruliinoista
  • painopiste on alhaalla, ei kaadu helposti ja ylösnouseminen on helppoa
  • kääntyy helposti vähäisilläkin vartalonliikkeillä
  • tukeva laskuasento monipisteturvavöiden ansiosta
  • aikuisten kelkassa on lisäksi jouset tasoittamassa laskemista

Sno-wing pystytuki

  • toimii lumilautailun ja pystylaskettelun apuvälineenä
  • avustaja voi käyttää joko lautaa tai suksia
  • kehikko, johon laskija kiinnitetään lantion yläpuolelta tukivyöllä
  • laskija voi ottaa tukea kaaresta
  • tukee laskijan tasapainoa ja ohjaa käännöksen aloitusta
  • hissinousun ajaksi kaari irrotetaan, mutta vyö voidaan jättää vyötärölle
  • soveltuu nuorille ja aikuisille

Pitkät tukisukset

  • voidaan käyttää pystylaskettelussa
  • kuin kyynärsauvat, joiden alaosaan on kiinnitetty pienet tukisukset
  • tasapainottavat laskijan asentoa ja auttaa kääntymistä
  • kevyet ja pituus on säädettävissä nopeasti

sno-wing-levi-ski-school

Kaudella 2018-2019

Tiedustelut ja varaukset on hyvä tehdä ajoissa, opetusta järjestetään Etelärinteillä koko talvikauden ajan tilauksesta. Lähetä meille tarjouspyyntö soveltavasta laskettelusta niin voimme parhaiten järjestää tarpeisiisi sopivan yksityisopetuksen.

 

Lähetä tarjouspyyntö

 

  • 1 x 45 min yksityisopetus 62,00/ hlö sisältää apuvälineet pystylasketteluun tai lumilautailuun sekä laskijan hissinousut opetuksen aikana
  • 1 x 1,5 tunnin yksityisopetus 86,00/ hlö sisältää apuvälineet pystylasketteluun tai lumilautailuun sekä laskijan hissinousut opetuksen aikana
  • 1 x 3 tunnin yksityisopetus istumakelkalla 153,00/ hlö sisältää kelkan käytön, sovituksen ja käyttöopetuksen sekä avustettavan laskijan hissinousut kelkkoja voi vuokrata myös yksityiskäyttöön, yhteydenotot sähköpostilla skischool@levi.fi.
ico-rinne
Laskettelu on iloinen harrastus, joka sopii koko perheelle.
LeviSkiResort_joulupukin-mokki

Välinehuolto


Omien suksien ja lautojen säännöllinen huolto helpottaa kunnossapitoa ja takaa luistavat kelit huonommissakin olosuhteissa.

Lue lisää

laskemaan-opettelua

Perheet rinteillä

Ilmaisia hissejä, Lastenmaa ja Leevilandia, lasten oma hiihtokoulu, hyvää ruokaa ja kivoja kavereita. Täältä kaikki alkaa!

Lue lisää

aikuisten-hiihtokoulu-1

Aktiviteetit


Talviset aktiviteetit kutsuvat! Maastohiihtoa Levin upeilla latureiteillä, tunturiin skinnaillen, talvipyöräilyä, lumikenkäilyä tai vauhdikas päivä seikkailupuistossa

Lue lisää

Hiihtokoulun viikko-ohjelma

17

Ma

Ti

Ke

To

Pe

La

Su

18

Ma

Ti

Ke

To

Pe

La

Su

LeviSkiResort_hiihtokoulu-werneri-pysty

Ajankohtaista